
Meillä on ollut kaksi ovea olohuoneessa; ne ovat olleet kiinni teljettyinä siitä asti kun muutimme melkein kaksi vuotta sitten. Toinen niistä on pariovi saliin ja toinen pieneen kammariin. Ne ovat isoja vanhoja peiliovia, jonkun sata vuotta sitten eläneen timpurin taidonnäytteitä. Ne ovat olleet vähän kuin tauluja seinällä, tähän asti. Tässä joku aika sitten ne otettiin käyttöön, ne voitiin avata ja niistä voi kulkea pelkäämättä tippumista suoraan puhallusvillan sekaan.
Edellisestä kirjoituksesta on vierähtänyt tovi jos toinenkin. Kaikenlaista pientä on kuitenkin tapahtunut tällä välin. Eniten on tapahtunut nyt syksyn aikana. Palkkasimme pätevän timpurin, joka on tehnyt vaikka mitä. Onni on hyvä kirvesmies, tämä lause pätee hyvin tässäkin kohtaa. Valmista ei ole toki vieläkään, ei ole vielä pitkään aikaan mutta eteenpäin on menty.
Edellisen kirjoituksen jälkeen tapahtunutta kuvin:
Naakanpesiä poistettiin imuautolla piipuista marraskuussa -09
Takapiha muotoiltiin uudelleen ja samalla laitettiin sadevesiputket maahan.
Talvella tehtiin lattioita eteenpäin pikku hiljaa, purettiin vanhoja lastulevy- ja haltex seinälevytyksiä, työnneltiin lunta (aika paljon), ihmeteltiin kovia pakkasia ja kirottiin kaukolämpölaskuja.
Toukokuussa vaihdettiin lämmitysjärjestelmä maalämpöön. Tämä kävi niin nopeasti ettei tuosta tallentunut muistikortille yhtään kuvaa. Italiasta kuvia on sitten sitäkin enemmän.
Hirsiseinän pienen paikan teko hieman laajeni elokuussa. Sisäpuoli purettu hirrelle jo aiemmin, ulkopuoli päätettiin korjata nyt tässä kohtaa. Hyvinhän tuo Esalta sujuu. Uutta puutavaraa tuli noin 50 metriä. Hieman kyseenalainen tuo kuljetus kyllä oli, kiersin suosiolla pieniä teitä kuormaa hakiessa.
Uusi puutavara käsiteltiin Uulan homeenestoaineella ja maalattiin osittain näillä näkymin ensi kesäksi markkinoille tulevalla Uulan vesiohenteisella pohjamaalilla. Höylälaudan jätin haristumaan pelkästään homeenestolla käsiteltynä. Rännit asennettiin nyt eri tavalla kuin ennen, aiemmin kaato oli seinään päin joten tuon takia pitkälti seinä oli tuossa kunnossa.
Sisällä ulkoseinään kaksi kerrosta 12 mm huokoleijonaa päällekkäin. Lattioita vietiin samalla eteenpäin ja pinkopahvitkin ovat jo muovien välissä kostumassa.
Ensimmäistä kertaa pinkopahvia laittamassa, kahden vuodan jälkeen homman jo osasi suht hyvin.
Työhuoneen lattiakin valmistui. Pinkopahvin yläosa paperoitiin liisterillä kattolistaan tiiviisti kiinni.
Tapetoimme rouvan kanssa ensimmäistä kertaa elämässämme. Vielä ovat seinissä pysyneet. Raschin paperitapettia RTV:n mallistosta, aseteltuna vähän tavallisesta poikkeavasti. Nurkat, no niistä tuli suht siistit. Ehkä seuraavassa huoneessa tulee idea miten pohjat saisi enemmän suoraksi.
Keittiön viereinen “apuhuone” saa samanlaisen käsittelyn.
Salin lattia tehtiin lopulta kahdessa päivässä, ensimmäinen päivä meni pelkästään kehän tekoon.
Talon suurin huone on saanut lattian. Vierashuone ja sen pieni eteinen enää puuttuu.
Liesituuletinkin saatiin viimein paikoilleen. Ovi karmeineen on purkutalolöytöjä.
Saunan vanha ovi oli juuri sopivan kapea peittämään pienen oviaukon joka johtaa pieneen tilaan uuden saunan rakenteiden takana. Tuolla kulkee vesiputkia, joten siksi sinne aikanaan jätettiin pieni koppi. Esa on tehnyt pohjat, me ollaan tapetoitu ja maalattu sitten sitä mukaa, kun ollaan vaan ehditty.
Salin seiniä on timpurimme purkanut myös pikku hiljaa, joten jatkuu seuraavassa jaksossa.
























































































































































































































































































