
Lattiat on saatu kaikki purettua ja seuraavaksi päästään tasoittelemaan maapohjaa ja putsaamaan alimpia hirsiä ja kannatin hirsiä pintalahosta. Hometta ei edelleenkään ole vastaan tullut, paikat ovat olleet kuivia ja olosuhteisiin nähden hyväkuntoisia. Alimmissa hirsikerroissa on paikkoja jotka ovat kuin juuri sinne laitettuja, vaaleita ja terveitä kauttaaltaan. Näissä paikoissa ei ole ollut niin paljon hiekkaa eristeenä ja vaikka eriste on varmasti ollut märkää jossakin vaiheessa, on turve-eriste paremmin kuivunut ja tuulettunut eikä ole aiheuttanut lahovaurioita. Pääosin seinien lahovauriot ovat johtuneet eristeenä olleesta hiekasta. Monissa paikoissa alimmainen hirsi on terve pinnastakin ja toinen ja kolmas hirsi on pinnasta laho. Eristerakennehan oli sellainen, että alimmaisena oli sammalta, turvetta ja multaa ja tämän kerroksen päällä oli sekalainen vahvuus hiekkaa. Joihinkin kohtiin hiekkaa oli lisättykin jälkikäteen, muun eristeen ja vanhan hiekan painuessa ajan saatossa. Näin oli tehty varsinkin seinien lähellä. Paikka paikoin hiekkaa oli lähes 40 senttiä. Hiekka on pysynyt vesivahinkojen ja muun kosteuden takia märkänä pitempään kuin muu eriste ja näin syövyttänyt puuta eri lailla. Tästä on hyvänä esimerkkinä keittiön viereinen iso huone joka on ollut mm. ruokailutilana ja neuvotteluhuoneena. Eristetilassa oli vähiten hiekkaa eikä sitä ollut lisätty myöskään seinien vierustoille. Alimmat seinähirret ovat täysin priimat, vaikka tilassa oli kannatinhirsissä näkyvissä kosteuden aiheuttamaa lahoa paljonkin ja keittiön viereisessä väliseinässä olivat hirret kadonneet osittain kokonaan. Tässäkin tilassa vesi on huuhtonut rakenteita jossakin vaiheessa, lähinnä keittiön putkivuotojen takia. Tässä kohtaa on myös talon alapohjan tuuletustila pienimmillään. Rossipohja on täynnä kiviä, pienimmät nyrkin kokoisia – suurimmat metrin halkaisijaltaan. Ilmeisesti pohjalle on varattu rakennusvaiheessa enemmänkin uunien perustuskiviä ja kivet jotka ovat jääneet yli, on myöskin jätetty röykkiöihin yhteen paikkaan. Kaikesta huolimatta rakenteet ovat tässä kohtaa parhaimmassa kunnossa, alinta valtavaa kannatinparrua myöten, vaikka tuuletustila on ollut olematon ja rakenteet ovat kastuneet varmaan useamminkin. Myös vanhan kylmiön viereinen pikkuhuone on rakenteiltaan hyväkuntoinen, hiekkaa oli vain yhdessä kohtaa enemmän tässäkin tilassa.
Alapuoliset rakenteet on siis aukaistu nyt kaikki, pesu- ja saunatiloja lukuunottamatta. Yhteenvetona voisi vain sanoa, että yli sata vuotta vanha rakennus on erittäin hyvässä kunnossa. Kaikista huonoista ennusmerkeistä huolimatta (kuntokartoitukset, sisäilmamittaukset)perusrakenteet ovat paria huonoa kohtaa lukuunottamatta erittäin hyvät. Nämäkin huonot kohdat ovat väliseinissä, eivätkä ole ylitsepääsemättömän hankalia korjata. Vanha fraasi, ennen osattiin rakentaa, pätee siis tässäkin kohteessa. Seiniä ei ole vielä avattu mistään, niihin paneudutaan vähän myöhemmin. Varsinkin kattovuotojen alapuolelta seinät tullaan avaamaan. Välipohja- ja ullakkotilojen seinähirsissä on myös joitakin lahovaurioita, eristeenä ylhäälläkin on vanhaa tuttua, pölyävää ja likaavaa ainetta, joten varsinainen homeongelma saattaa vielä esille tulla. Tähän asti kuitenkin kaikki on mennyt hyvin. Työtä kuitenkin riittää vielä. Annetaan tähän vaiheeseen asti tehdylle työlle nimeksi Välietappi 1.
PS. kamera unohtui matkasta, joten uusia kuvia ei valitettavasti ole laittaa esille.