
Edellisestä kirjoituksesta onkin vierähtänyt jo tovi. Marraskuun lopulla tehtiin paikkoja kuntoon aikamoisella tohinalla. Pojan ristiäisiin piti paikat saada siihen kuntoon, että vieraat pääsivät sisälle ja mahdollisesti johonkin istumaankin. Aikaa oli lopulta noin 1,5 viikkoa. Ja kun matotkin haluttiin lattioille papereiden sijasta niin hieman kiire meinasi tulla, maalit ja lakat kun tarvitsevat oman aikansa kuivua. Pieni huone sai yhdelle seinälle tapetin ja huone ristittiin Vihreäksi Huoneeksi. Eteisen seinät maalattiin puolihimmeällä iNTOlla. Lattiaan piti tulla ruskea öljykuulto ja lakka mutta päädyimmekin lopulta Meri-sävyiseen puulattiamaaliin. Keittiön lattia sai kaksi kerrosta venelakkaa niskaansa. Lakka ei kunnolla ehtinyt kovettua kaikessa hötäkässä, joten muutamaan paikkaan tuli jälkiä kun kalusteita siirreltiin paikoilleen. Ne oli onneksi helppo korjailla. Vihreään huoneeseen ja keittiöön asennettiin jalkalistat ja loppu sipistelyjen jälkeen nämä huoneet olivat suht valmiit. Mitä nyt keittiöstä puuttuu liesituuletin ja muuta pientä…
Olohuoneeseen vedeltiin ensin yötä myöten öljykuultoa mutta ison huoneen lattia näytti käsittelyn jälkeen suoraan sanottuna kamalalta. Tuon huoneen lattialaudoissa sattui vielä olemaan turkasen paljon oksia, joten jotain muuta oli pakko keksiä. Ristiäisiin oli kolme päivää, vaihtoehtona “rupinen” lattia tai jotain muuta. No, puulattiamaalia oli purkki varastossa Sade-sävyisenä, joten kaappien alle kokeilemaan miltä näyttää. Ja hyvältähän se sitten näytti, hidas kuivuminen ja kovettuminen vaan arvelutti. Riski otettiin ja taas yön hämyssä maalattiin lattiaa. Seuraavana aamuna maali oli kuiva ja pintaan sipaistiin toinen kerros. Sitä seuraavana päivänä sitten laiteltiin jalkalistat paikoilleen ja tuoleja, sohva jne. paikoilleen. Kaakeliuunin eteen teetettiin uusi kuparinen uunineduspelti. Hyvin kuivui maali, kesti kalustamisen ja myös ristiäiset erittäin hyvin.
Siitä asti olemmekin sitten asustelleet “uudessa” kodissamme. Joulukuu meni tavaroiden etsiessä paikkojaan ja muuttolaatikoita purkaessa. Ja joulukin tietysti juhlittiin. Eteisestä puuttuu jalkalistat ja toinen maalikerros lattiasta edelleen. Pientä sipistelyä vaatisi myös olohuone; uunin kohdalta puuttuu jalkalistat, kynnyksiä pitäisi maalata ja sellaista muuta pientä. Nämä eivät kuitenkaan estä asumista ja kyllä täytyy myöntää, että kyllähän muuttaminen viimein kaiken tehdyn jälkeen oli ihan mahtava juttu!
Tammikuu menikin sitten paljolti aikaansaannoksia ihmetellessä, remonttijutuissa on pidetty taukoa oikeastaan kokonaan. Lattialautoja on vähän kannettu sisälle lisää, saunaan saatu viimeinkin lauteet ja uusi kiuas kivineen ja yhdestä huoneesta toisessa päässä purettu haltexeja seinistä. Kevättä kohden tahti sitten toivottavasti paranee. Pieni tauko on sinällään ollut ihan hyvästä. Asioita on tullut pohdittua ja suunniteltua ihan eri tavalla. Esimerkiksi kodinhoitohuoneen osalta suunnitelmat ovat menneet täysin uusiksi. Seinät otetaan hirrelle ja ne myös jäävät sellaisiksi. Huoneeseen on tarkoitus myös saada pönttöuuni jossakin vaiheessa. Paikka sille on nurkassa, hormi vaan puuttuu. Piippu ja muuri ovat olleet samassa olohuoneen kaakeliuunin kanssa, joten molemmat tehdään sitten samaan aikaan.
Muutama kuva, niitä ei montaa valitettavasti kaikessa tohinassa tullut otettua:






